tiistai, 17. marraskuuta 2009

nainen on ku kynttilä,ei syty ilman tulta!

aika pitää aivan erillaiset mister suomi kisat. näinä sinkkuilun aikoina ollaan fligojen kanssa puheltu paljon miehistä myös "siinä" mielessä. pokailu sinällään on vähän kuin pääsiäisen viettoa, sillä koskaan ei voi tietää mitä sieltä munasta paljastuu. joillakin pääsiäinen on joka viikko, itse viettelen sitä harvemmin, joka tapauksessa se vituttaa kun käteen jää epämääränen härpäke joka ei edes toimi kunnolla! kaikki esimerkkihenkilöt perustuvat tositapahtumiin mutta eivät välttämättä omiin kokemuksiin ;)


MISTER MAHTISONNI


kyseinen kaveri on usein liikkeellä yöelämässä tihkuen miehisyyttään. hän pitää itseään miesten miehenä, joka todella ottaa haluamansa. hän kantaa sinut sänkyyn ja repii housusi kahteen osaan niin että jotkut saattavat jopa innostua. alkulämmitelyn aikana kuitenkin tajuat että näiden metsurin otteiden jälkeen et tule istumaan kunnolla viikkoon ja kiljumisesi ja nytkyntä eivät suinkaan johdu nautinnosta vaan kivusta. huokaat helpotuksesta kun uros nostaa sinut kontilleen mutta et enää pysty tekemään muuta kuin pidättämään itkua ja haaveilemaan mobilaatista. onneksi mahtisonnien varustus on usein onneton joten barbaaristen otteiden jälkeen saatat välttyä tikkien hakemiselta.


MISTER HAMSTERI


valitettavasti tätä kulmakunnan nopeinta kaveria on liikkeellä paljon ja moni on vahingossa erehtynyt hänen juoksupyöräkseen. ensinnäkin sen kaks minuuttia mitä tää heppu käyttää suuteluun meinaat kyökätä, koska hän ahmii sinut kuin uusi-bb-antti konsanaan. siinä onkin hänen käsityksensä esileikistä, toisaalta se voi olla monelle helpotuskin. itse tapahtuma kestää kahdesta viiteen minuuttia ja liikenopeus on niin uskomaton ettei rytmissä voi pysyä edes essojen avulla. onneksi kaveria ei suuremmin kiinnosta sun fiilikset, joten voit surutta katsoa kattoon ja miettiä paljon taksi kotiin mahtaa maksaa!


MISTER KOIRA


esileikki on totta kai kaiken a ja o mutta jossain vaiheessa olisi jokaisen tajuttava siirtyä asian ytimeen. näitä "leikkisiä" heppuja on kahta rotua. toinen käyttää kaikki cosmopolista opettelemansa kikka 65:set kerralla vaikka se veisi 4 tuntia ja olisi jo tuottanut tulosta. hey dudes, liika on vaan joskus liikaa! toinen rotu on huomattavasti pahempi, heillä on pakkomielle naisen miellyttämisestä mutta ei asiaan tarvittavia konsteja. rodun tiedetään hokevan minuutin välein "joko sää sait?" valitettavasti he ovat koiria jotka lipovat ja käpälöivät sieltä täältä ja luulevat että kaikki tiet vievät roomaan. sitten ihmetellään vielä sitä että naiset esittävät saaneensa?? siinä vaiheessa kun luuta vihdoin on tarjolla ei enää paljon oo fiiliksiä haukkua.


MISTER PAPUKAIJA


pieni bed-talk on aina paikallaan mutta harva lähtee miehen mukaan oikeesti "vaan juttelemaan". tämä hemmo on kuullut sen tosiasian että kaikki ovat erilaisia ja pitävät eriasioista. hän ei kuitenkaan voi lentää niin kuin tuulet antaa myöden vaan kyselee JATKUVALLA SYÖTÖLLÄ reittiohjeita. "tykkääks jos teen tälläi?" "millai mää nyt teen?" "onks parempi näin vai noin?" "miltä susta nyt tuntuu?" on kohtalaisen turhauttavaa keskittyä olennaiseen jos joutuu samalla pitämään biologian luentoa. aamulla olo on usein fyysisestikkin kuin olisi "vain juteltu"


MISTER KAMELEONTTI


tähän kategoriaan kuuluvat usein pelottavimmat tyypit. luulet lähteneesi kivannäkösen perusjampan matkaan, mutta huomaat sen vaihtavan väriä kun olet alasti. juu kyllähän kaikenlaista on kiva kokeilla ja vaihtelu virkistää, mutta ensi"treffeillä" harva haluaa löytää kumiankkaa takapuolestaan samalla kun toinen ulostaa selkään. naisesta riippuen toiset eivät kehtaa kieltäytyä, toiset pakenevat ja toiset esittävät etteivät kuulleet ehdotusta. baaria parempi pokailumesta näille oman tiensä kulkijoille on jallun ilmoituspalsta.




MISTER VIRTAHEPO


virtahepo on tunnetusti semmonen mölli mikä vaan on ja on ja on ja vissiin nauttii olostaan, mut varma ei voi olla. Virtahepomies makaa selällään kädet niskan takana, silmät on kiinni eikä mikään ilmeen värähdys paljasta onko hän unessa. Itselle syntyy paniikki liikutko liian hitaasti, väärässä kulmassa vai onko kaveri vaan kuollut. pahimmillaan jätät homman kesken kunnet tiedä mitä tehdä ja sitten kaveri ihmettelee et mitä helvettiä toi muija mahtaa touhuta! usein virtahepo mies myös haluaa oraalista nautintoa (itselleen) ja sen jälkeen alkaa nukkumaan. itse et saa unta ku mälli maistuu suussa mutta mitään muuta ei itselle sitten jäänytkään! moni ukkomies kuuluu tähän kategoriaan.


MISTER MÄKÄRÄINEN


inhottava otus. välillä voit tuntea pienen piston jossain mutta suurimman osan ajasta huomaat vain ärsyttävää käsien viuhuntaa. hengiltäkään ei tätä kaveria saa, mutta perillekkin se löytää vasta aikojen päästä. mäkäräismies sanoo aina "mulle ei oo koskaan ennen käynyt näin" vaikka todellisuudessa stondiksen puuttuminen on ennemmin sääntö kuin poikkeus. jos moni likka kaveripiiristä tutustuu samaan heppuun on tosi hauska vertailla kokemuksia asiasta jota "ei tosiaan tapahdu yleensä vaan tää oli eka kerta"


luojalle kiitos niistä miehistä, jotka ovat jotain ihan muuta <3>

kirjoittaja ei uskalla sanoa enää mitään!

6 kommenttia:

suvi kirjoitti...

AHHAHAHAHOOHOHOH :____D
mielettömän hyvä!!hahaha iha sikamainio!
haha mun kohdalle o ainaki osunu koira,kameleontti ja mäkärä,saaklari ko siit on NIIN aikaa ei muista :_D pitäs kaivaa musta lista ni palautus mielee hahaha

oonkiva kirjoitti...

hahahahahha oon itekki kohdannu muutaman esimerkin, varsinki mahtisonni on kokemus sinällää :DDD unohdiks mää rakas jonku, eks täs pahimmat ollu

suvi kirjoitti...

et varmaa unohtanu,tos oli kyl ne yleisimmin tavatut,jotka kyl saa kaikki selitettyy sillä "ku se muija oli vaan siis susiruma ni evvk" joka todellisuudessa on ihan paskaa :D

oonkiva kirjoitti...

hahahahahahajuu ämmän piikkiin se aina menee :DDDD

Irene kirjoitti...

ehehehehheh, tää on niin totta. mulle on sattunut ääripäiden äijiä eli mahtisonneja ja mäkäräisiä!! :DD

oonkiva kirjoitti...

hahahahaahah voi ääripään äijät! niitten kaa vois kaksykköne toimii :DD